Läppäri sano poks!

Tosiaan mun läppäri pamahti paskaks vähän aikaa sitten ja sen takia bloggaaminen on vähän vaikeeta niin ei oo tullu kirjoiteltua!
Mun läppärin tuuletin sano ittensä irti jo monta viikkoa sitten, ilmeisesti lopetti pyörimisen ja pari päivää sitte se sammu itestään eikä käynnistyny enää! Yhyy mun rakas läppäri kuoli!
Poikaystävä tilas Kiinasta asti mulle uuden tuulettimen jo pari viikkoa sitten, ilmeisesti yhtään lähempää ei löytyny. Koska meiän ei tarvinu maksaa postitusmaksuja, niin se makso vaan jonkun kympin verran, mutta sen saapumisessa voi mennä jopa kuukaus. Jos uus tuuletinkaan ei saa sitä toimimaan nii sit pitää ostaa kokonaan uus kone. Huohhh! Työttömänä ei todellakaan olis siihen varaa. Kröhöm, tilillä 12 euroa... Tittittidii...
Noh toivottavasti tuuletin korjaa kaiken ja pääsen taas bloggaamaan vähän useammin!

Hyvää kevättä kaikille! <3

183cm pitkä ja ylpeä siitä!

Mut valittiin joulukuussa haastateltavaksi Demiin mun pituudesta. Ne halus tehä jutun pitkästä tytöstä / naisesta ja mä olin siihen ilmeisesti hyvä vaihtoehto! Haastattelu oli tammikuun puolessa välissä ja juttu ilmesty uusimmassa, huhtikuun, Demissä. Tykkäsin tosi paljon kokemuksena ja suurin syy oli mennä siihen, että voisin inspiroida muitakin pitkiä tyttöjä, ettei tarvitse hävetä pitkää varttaan. Se oli mullekkin tosi rankkaa teini-ikäisenä.

 

Korostan pituuttani korkkareilla

Riika Tiaista, 20, ei enää haittaa, että poikaystävä on häntä lyhyempi. 

 

Kuvateksti: Pitkä Riika saa usein vastata kyselyihin, onko hän pelannut koripalloa tai harkinnut mallintöitä. 

 

Uudet ihmiset sanovat minulle aina: "Vitsit, sä olet pitkä". Ennen siitä tuli paha mieli. Nykyään vastaan, että niin olen ja kiitos.

Olen 183 senttiä pitkä. Yläasteella tunsin oloni epänaiselliseksi jättiläiseksi, koska en ole sellainen pieni ja söpö tyttö kuin pitäisi olla. Kävelin kyyryssä ja seisoin toinen jalka koukussa. Tuntui pahalta, kun pojat sanoivat, etteivät he halua itseään pidempää tyttöystävää. Oloni helpottui, kun aloin seurustella 14-vuotiaana. Eron jälkeen huoli pituudesta palasi. 

Kymppiluokan jälkeen menin ammattikouluun uudelle paikkakunnalle. Silloin päätin kantaa senttini ylpeydellä. En halunnut olla enää se ujo tyttö, joka kulkee kyyryssä. Vuosi sitten käytin ensimmäistä kertaa julkisesti korkkareita veljeni häissä. 12-senttisissä koroissa olen 195 senttiä pitkä.

Moni pitkä on myös hoikka. Koska minulla on muotoja, erityisesti farkkujen löytäminen on tuskallista. Välillä kolautan pääni hyllyihin. Toisaalta yletyn korkealle ja näen keikoilla lyhyiden yli.

Nykyinen poikaystäväni on viitisen senttiä minua lyhyempi. Jos poika tuntee olonsa vähemmän miehiseksi pitkän tytön seurassa, vika on hänen itsetunnossaan. Itseään ei pidä kutistaa muiden mielipiteiden vuoksi.

Monelle tytölle 195cm olis jo ihan liikaa. Myönnän, se on ihan helvetin pitkä naiseksi! Joskus itekkin kauhistelen sitä, että oon oikeesti melkein kaksi metriä pitkä mun korkokengissä! Mutta tarkoittaako se sitä, etten sais käyttää korkkareita? Ei tietenkää tarkoita. Jos mä haluun olla ihan helvetin pitkä, niin antakaa mun olla!

Käyn aika paljon Demi.fin sivuilla ja siellä on sitten tämmönen keskustelu-palsta. Nään siellä niin paljon keskusteluita, joissa pitkät teini-ikäiset tytöt surkuilee sitä, että ne on liian pitkiä ja harmittaa kun ei voi käyttää korkokenkiä. Voin rehellisesti sanoa, että tiedän tunteen. 

Mä olin 179cm jo sillon ku menin 7. luokalle, joten oon ollu paria poikkeusta lukuunottamatta aina muita pidempi. Olin jopa parin vuoden ikäsenä pitkä. Mun vauvakirjasta näkee tyttöjen ja poikien pituuskäyrät erikseen ja kuten arvatakin, poikien käyrä oli korkeammalla. Ja mun käyrä oli vielä korkeammalla kuin poikien. Ja koska oon ollu aina niin pitkä, se ei tullu mitenkään yllätyksenä mulle. Ehkä ehin tottua siihen siinä matkan varrella paremmin. Monelle tulee äkkinäinen kasvupyrähdys ja sit ohops, yhtäkkiä onkin vaan tosi pitkä. Siinä tapauksessa se pituus on ehkä vähän vaikeampi hyväksyä.

Ei se silti mullekkaan helppoa ollu. Kuten tossa haastattelussa sanotaan, yläasteella mulle sanottiin monta kertaa, että mä oon liian pitkä. Ymmärrän kyllä sen, että uudet ihmiset sanoo mulle et oon tosi pitkä. Se on täysin eri asia, kuin että mulle sanottaisiin "oot liian pitkä!". Sitä ei sanota hyvällä. 

Yläasteella oli tosiaan vaikeeta hyväksyä pituutta, koska kaikki muut tytöt oli paljon lyhyempiä, eikä ollu liian pitkiä. Ne oli sopivan pitusia. Se otti itsetunnolle aika paljon. Mulla oli epänaisellinen olo ja olin ku mikäkin hongankolistaja.

Mut se oli sillon. Nyt oon kasvanu aikuiseks, enkä jaksa enää välittää mun pituudesta. En jaksa murehtia asiaa, jota en todellakaan voi muuttaa. Eikä kenenkään muunkaan pitkän tytön pitäs murehtia sitä. Sä et voi muuttaa sitä asiaa, joten mikset tekisi siitä positiivista asiaa? Käytä korkokenkiä ja korosta pituuttas entisestään ja kanna se ylpeydellä! Lyhyet on söpöjä, mut pitkät on kauniita.