Jep, mul on kaikis kuvis sama ilme... älkää tukehtuko siihen!
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
R & K = 6 kk
Mulla ja poikaystävällä oli eilen puol vuotis -päivä, ja ajattelin postailla vähän kuvia siitä. Tekstiä ei nyt tuu kauheesti, koska kuvat kertovat kyllä meidän päivästä! Käytiin Amarillossa syömässä ja oli tarkotus mennä leffaan, mut siellä ei yksinkertasesti menny mitään mikä olis kiinnostanu, joten käytiin kaupan kautta hakemassa popsittavaa ja tultiin kotiin kattomaan leffaa!
Jep, mul on kaikis kuvis sama ilme... älkää tukehtuko siihen!
Jep, mul on kaikis kuvis sama ilme... älkää tukehtuko siihen!
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Anniina
Kirjotin vähän aikaa sitten postauksen ystävyydestä ja valittelin siinä, kun mulla ei ole koskaan ollut parasta ystävää, eikä tällä hetkellä kovin montaa muutakaan ystävää. Kävin vaikeita aikoja läpi ja tuntu et kukaan ei oikeestaan ollu tukemassa. En tajunnu, että mulla oli yks ihminen, johon mä voin luottaa ja kelle mä voin kertoa valehtelematta mitä tahansa. En ikinä sano sitä ihmistä "kaveriksi", sanon sitä mun serkuksi. Koska sitä se on. Mutta oon tajunnu, että se on paljon muutakin, se on mun paras kaveri.
En oo tajunnu sitä ikinä ennen, koska me ei asuta lähellä toisiamme, eikä ees jutella joka päivä edes Facebookissa. Mutta silti mä voin soittaa sille ihan millon tahansa ja missä tahansa. Jos soitan yöllä, se sanoo mulle "haista paska, mä nukun!", mut jos sanon, että joku asia on vialla, niin kyllä se kuuntelee!
Me oltiin kavereita pieninä mun tietääkseni, mutta kun kasvettiin lähemmäs teini-ikää niin meiän ystävyys vaan katos. Ehkä siksi, koska molemmat ollaan aika ujoja uusien ihmisten läheisyydessä. Ja ei sitten enää tunnettu toisiamme. Ei koskaan juteltu eikä oikeestaan tiedetty mitään toisistamme.
Mutta yks kesä, kun olin ehkä jotain 10 - 12 vuotias (?), rehellisesti sanottuna en oo yhtään varma minkä ikänen olin, me vuokrattiin taas perheen kanssa kesämökki Ilomantsista ja kutsuttiin muutama sukulainen käymään siellä Kiteeltä. Pappa, setä, serkku ja serkun mummi. Aikuiset jutteli tylsiä juttuja, joten me siskon kanssa kutsuttiin serkku veneilemään ja leikkimään. Sisko on viisi vuotta meitä vanhempi, joten luulisin että se jätti meiät kahestaan leikkimään jossain vaiheessa. En kauheesti muista siitä mitään, mutta muistan, että käytiin soutelemassa ja leikittiin serkun kanssa jollain Barbeilla?, en oo varma. Mutta sillon meiän ystävyys taas lähti käyntiin ja Anniina alko käymään meillä kylässä tasasin aikavälein, ja se vieläkin käy! Mun asuinpaikka on muuttunut monta kertaa, mutta joka kerta se tulee kyläilemään! Kymmenen vuotta on kulunu eikä me ees tajuta sitä.
Muistan kun oltiin jotain 11-vuotiaita, niin kysyttiin toisiltamme, että ollaankohan me vielä näin hyviä kavereita kun ollaan 18. Joo, kyllä me oltiin. Nyt me ollaan molemmat 20-vuotiaita, ja nyt me kysytään toisiltamme, että ollaanko me näin hyviä kavereita vielä kun ollaan mummoja. Joo, kyllä mä toivon niin!
KUKAAN ei ymmärrä mua niin kuin Anniina ymmärtää. Ei kukaan. Eikä kukaan voi ymmärtää meiän omia vitsejä, ja en usko, että kukaan kestäisi meitä kahta ollessamme yhdessä. Sen takia me tykätään hengailla aina kahdestaan, koska kukaan ei voi yksinkertaisesti ymmärtää meitä. Meiän vitsejä, tarinoita ja kuinka me käyttäydytään toistemme seurassa tai miten me jopa nimitellään toisiamme. Ne nimet on aika karuja joskus, mutta me molemmat tiedetään, ettei me tosissaan niitä sanota.
Me ei KOSKAAN halata. Ollaan muistaakseni kerran halattu ja sekin oli kun oltiin kännissä kuin käet. Ja ollaan vasta tässä vuoden sisään alettu sanomaan jotain tyyliin, että on ikävä toista. Kyl me tiedetään, että me rakastetaan toisiamme, vaikka ei sitä ikinä sanota. Mulla ja Anniinalla on niin syvä ystävyys, että ei meiän tarvi sanoa sitä ääneen. Pelkkä meiän yhteisten muistojen miettiminen saa mut hymyilemään ja nauramaan, koska me ollaan vaan niin parhaita kun meiät laitetaan yhteen.
Mun on pakko viettää aikaa Anniinan kanssa välillä, vaan sen takia, että pysyisin järjissäni. Kaikki se nauraminen ja vaan Anniinan seura saa mut rentoutumaan, koska mistään ei tarvitse huolehtia, sanomisistaan, olemisestaan, ulkonäöstään, ei mistään.
Jos me riidelleen Anniinan kanssa, se kestää max puol tuntia kun pidetään mykkäkoulua, ja loppujen lopuks toinen sanoo jotain tyhmää ja me nauretaan.
Me ollaan Anniinan kanssa kovia bilettämään! Joka kerta kun me pistetään hynttyyt yhteen niin me mennään baariin. Ja meiän känni-illat on niin legendaarisia! Ne on niitä iltoja kun ei ikinä voi tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta aina joten kuten päädytään kotiin nukkumaan. Hyvä niin...
Ja jostain syystä me onnistutaan joka kerta kuvaamaan todisteita videolle seuraavaksi päiväksi, ja onneks, koska niitä on niin helvetin hauska kattoa krapulassa seuraavana päivänä.
En oo tajunnu sitä ikinä ennen, koska me ei asuta lähellä toisiamme, eikä ees jutella joka päivä edes Facebookissa. Mutta silti mä voin soittaa sille ihan millon tahansa ja missä tahansa. Jos soitan yöllä, se sanoo mulle "haista paska, mä nukun!", mut jos sanon, että joku asia on vialla, niin kyllä se kuuntelee!
Me oltiin kavereita pieninä mun tietääkseni, mutta kun kasvettiin lähemmäs teini-ikää niin meiän ystävyys vaan katos. Ehkä siksi, koska molemmat ollaan aika ujoja uusien ihmisten läheisyydessä. Ja ei sitten enää tunnettu toisiamme. Ei koskaan juteltu eikä oikeestaan tiedetty mitään toisistamme.
Mutta yks kesä, kun olin ehkä jotain 10 - 12 vuotias (?), rehellisesti sanottuna en oo yhtään varma minkä ikänen olin, me vuokrattiin taas perheen kanssa kesämökki Ilomantsista ja kutsuttiin muutama sukulainen käymään siellä Kiteeltä. Pappa, setä, serkku ja serkun mummi. Aikuiset jutteli tylsiä juttuja, joten me siskon kanssa kutsuttiin serkku veneilemään ja leikkimään. Sisko on viisi vuotta meitä vanhempi, joten luulisin että se jätti meiät kahestaan leikkimään jossain vaiheessa. En kauheesti muista siitä mitään, mutta muistan, että käytiin soutelemassa ja leikittiin serkun kanssa jollain Barbeilla?, en oo varma. Mutta sillon meiän ystävyys taas lähti käyntiin ja Anniina alko käymään meillä kylässä tasasin aikavälein, ja se vieläkin käy! Mun asuinpaikka on muuttunut monta kertaa, mutta joka kerta se tulee kyläilemään! Kymmenen vuotta on kulunu eikä me ees tajuta sitä.
Muistan kun oltiin jotain 11-vuotiaita, niin kysyttiin toisiltamme, että ollaankohan me vielä näin hyviä kavereita kun ollaan 18. Joo, kyllä me oltiin. Nyt me ollaan molemmat 20-vuotiaita, ja nyt me kysytään toisiltamme, että ollaanko me näin hyviä kavereita vielä kun ollaan mummoja. Joo, kyllä mä toivon niin!
KUKAAN ei ymmärrä mua niin kuin Anniina ymmärtää. Ei kukaan. Eikä kukaan voi ymmärtää meiän omia vitsejä, ja en usko, että kukaan kestäisi meitä kahta ollessamme yhdessä. Sen takia me tykätään hengailla aina kahdestaan, koska kukaan ei voi yksinkertaisesti ymmärtää meitä. Meiän vitsejä, tarinoita ja kuinka me käyttäydytään toistemme seurassa tai miten me jopa nimitellään toisiamme. Ne nimet on aika karuja joskus, mutta me molemmat tiedetään, ettei me tosissaan niitä sanota.
Me ei KOSKAAN halata. Ollaan muistaakseni kerran halattu ja sekin oli kun oltiin kännissä kuin käet. Ja ollaan vasta tässä vuoden sisään alettu sanomaan jotain tyyliin, että on ikävä toista. Kyl me tiedetään, että me rakastetaan toisiamme, vaikka ei sitä ikinä sanota. Mulla ja Anniinalla on niin syvä ystävyys, että ei meiän tarvi sanoa sitä ääneen. Pelkkä meiän yhteisten muistojen miettiminen saa mut hymyilemään ja nauramaan, koska me ollaan vaan niin parhaita kun meiät laitetaan yhteen.
Mun on pakko viettää aikaa Anniinan kanssa välillä, vaan sen takia, että pysyisin järjissäni. Kaikki se nauraminen ja vaan Anniinan seura saa mut rentoutumaan, koska mistään ei tarvitse huolehtia, sanomisistaan, olemisestaan, ulkonäöstään, ei mistään.
Jos me riidelleen Anniinan kanssa, se kestää max puol tuntia kun pidetään mykkäkoulua, ja loppujen lopuks toinen sanoo jotain tyhmää ja me nauretaan.
Me ollaan Anniinan kanssa kovia bilettämään! Joka kerta kun me pistetään hynttyyt yhteen niin me mennään baariin. Ja meiän känni-illat on niin legendaarisia! Ne on niitä iltoja kun ei ikinä voi tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta aina joten kuten päädytään kotiin nukkumaan. Hyvä niin...
Ja jostain syystä me onnistutaan joka kerta kuvaamaan todisteita videolle seuraavaksi päiväksi, ja onneks, koska niitä on niin helvetin hauska kattoa krapulassa seuraavana päivänä.
Toivon, et me pysytään näin läheisinä aina, koska en kestäis menettää mun parasta ystävää.
Anniina, vaikka me ei sitä ääneen sanotakkaan, mä rakastan sua <3
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Kämppä!
Muutin Pirkanmaalle poikaystävän kanssa yhteen noin kuukausi sitten ja ajattelin nyt tehdä kämppä-postauksen, jotta kaikki näkee millaisessa paikassa mä asun. Kuten varmasti monessa muussakin taloudessa, minä naisena oon sisustanu kämpän, se oli aika yksinkertanen ennen ku muutin tänne ja toin kaikki, poikaystävän sanojen mukaan, "tilpehöörini" tänne. Minkäs mä sille mahdan, että oon periny äitiltä kovat sisustamis-halut! En pystyis elämään liian yksinkertaisessa kämpässä, kaipaan väriä ja kodikkuutta ympärille! Ja kuvista huomaa, että mä oon panostanu eniten olohuoneeseen, koska me vietetään siellä eniten aikaa.
Meillä on kans oma piha, mutta ton loska-paska kelin takia se on ruma tällä hetkellä nii en halunnu ottaa siitä kuvia! Olkkarin ja makkarin ikkunasta on myös näkymä järvelle. Asutaan muuten rivitalossa!
PS. En tiiä miks tossa on noita raitoja tollain!
PPS. Kertokaa toki mitä mieltä ootte mun "sisustuksesta"!
Meillä on kans oma piha, mutta ton loska-paska kelin takia se on ruma tällä hetkellä nii en halunnu ottaa siitä kuvia! Olkkarin ja makkarin ikkunasta on myös näkymä järvelle. Asutaan muuten rivitalossa!
PS. En tiiä miks tossa on noita raitoja tollain!
PPS. Kertokaa toki mitä mieltä ootte mun "sisustuksesta"!
Eteinen
Meiän "vaatehuone" ilman vaatteita eteisen käytävän varrella!
Kylpyhuone ja vessa
Keittiö
Olohuone
Makuuhuone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)