True love, true or false?

Jotain mitä mä oon aina halunnut, tosirakkautta. Onks se vaan jotain mitä me nähään elokuvissa, mut mitä ei ikinä saada oikeessa elämässä? Lumikki ja prinssi Uljas, Tuhkimo ja prinssi Uljas, Ruusunen ja prinssi Uljas. Jep, voi olla, et ne kaikki jako saman miehen ja prinssi Uljas oli yksinkertasesti niin ihana, et jopa herätti kaks eukkoo melkein kuolleista. Mut onks todellisuudessa näitä ihmisiä, näitä pareja, joita me nähään elokuvissa?

Mulle on monta kertaa sanottu, että luulinko mä oikeesti, että rakkaus olis täydellistä. Joo, kyl mä luulin. Oletin ja oletan vieläkin, että jos oikeesti rakastaa toista niin kaikki on täydellistä. En tietenkään täydellisellä todellisella rakkaudella tarkoita, ettei ikinä olis mitään negatiivista, mutta tarkotan että ei haluta eikä sen takia myöskään satuteta toista.
Toisaalta aina ite sanon, etten usko täydellisyyteen, et sitä ei oo olemassa, koska 'täydellisyys' yleensä tarkoittaa idealistista ihmistä suurimmalle osalle ihmisistä. Mutta joku yksi ihminen voi olla täydellinen toiselle yhdelle ihmisille, oli kyse sitten ystävyydestä tai rakkaudesta.

Mä arvostan ja rakastan sitä kun nään joskus, tosin ihan liian harvoin, vanhoja pariskuntia kävelemässä käsi kädessä. Voisko olla mitään hienompaa? Avioliittoa takana ties kuinka monta vuosikymmentä, ja vieläkin jaksetaan ja halutaan näyttää muillekkin, kuinka toista rakastaa ja tulee rakastamaan kuolemaan saakka.

Rakkautta ensisilmäyksellä, onks se mahdollista? Mistä voi tietää, että rakastaa sitä ihmistä jonka just äsken tapas? Sitä ihmistä ei tiedä eikä tunne, miten voi sanoa jotain niin vahvaa niin nopeasti, onks se vaan ulkonäön hurmiota ja että ihastutaan sen ihmisen olemukseen vai mitä se on? Paljon kysymyksiä, joihin on vaikee vastata.

Mä haluun tosirakkautta, en voi sille mitään, oli sitä sitten olemassa tai ei, mä en vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta we'll see. Rakkautta, vaikka tein mä jotain kuinka tyhmää, se toinen osapuoli osaa silti kattoo mua ja ajatella kuinka rakas mä oon. Olin mä sitten just heränny, meikittömänä ja hiukset sekasin tai just laittautunu kunnolla, hiukset, meikit, kaikki ihan tiptop kuosissa, haluun että se toinen ajattelee kuinka kaunis mä oon. Nauraa mun jutuille, tai miksei mullekkin. Ei tarvitse välttämättä edes tykätä kaikista samoista asioista, mutta tekee myös uhrauksia sen eteen mistä mä  tykkään, vaikkei ite tykkäis. Haluun olla täysin oma itteni ja tulla hyväksytyksi. Koska mä haluun ja oletan myös saavani tätä kaikkea siltä toiselta, sama toimii myös toiseen suuntaan, en haluu antaa yhtään vähempää sille toisellekkaan.

Oon oppinu ittestäni monta uutta asiaa tänä vuonna. Ja pystyin vihdoinkin myöntää ittelleni, että oon hyvinkin taipuvainen mukautumaan muitten ihmisten halujen mukaan. Muokkaan pikku asioilla itteäni, jotta se toinen ihminen tykkäis musta enemmän. Enkö olis muka kelvannu omana itsenäni? Niin mä uskottelin ittelleni. Siinä samalla hukkasin itteni, kuka mä olinkaan?

Viime kuukausien aikana oon tutustunu henkilöön, josta on tullu mulle tosi rakas tosi nopeesti, ja se on tutustunu muhun, meillä on paljon yhteistä, tykätään mooonista samoista asioista, ja parasta koko jutussa on se, että mä en oo muokannu itteeni, mitenkään, yhelläkään asialla. Ja se silti tykkää musta niinkin paljon, että se on suostunu ottaa mut tyttöystäväkseen! Se tykkää musta just tällasena ja mä siitä.
Miks oon luullu, etten kelpaa kun oon vaan minä?

Täydellisyys, se on just sitä mitä sä oot, kaikkine virheineen.
Jos joku ei hyväksy sun huonoja puolia, se ei myöskään ansaitse sun hyvä puolia.

Rakkaudella,

R