Ystävyydestä.

Kirjottelin vähän aikaa sitten tekstin tosirakkaudesta, ja nyt halusin kirjottaa tosiystävyydestä. Noi on kaks asiaa mitä mä haluan, mut en ainakaan toistaseks oo koskaan saanu kokea.
Mun mielestä tosiystävyyttä on se, että voi kertoa toiselle mitä tahansa, eikä se tuomitse, eikä hylkää, ei puhu paskaa selän takana, puolustaa aina. Mä haluisin olla se, jolle se toinen soittaa heti ekana ku jotain tapahtuu, oli se sitten jotain positiivista tai negatiivista. Se toinen huomaa, jos mulla on jokin hätänä, ja että jutellaan joka päivä, vaikka ei nähtäiskään. Mikään tilanne ei olis semmonen awkward, eikä muakaan haittais esim. halata sitä toista, niin kuin nykyään on. Mulle tulee kaikkien kanssa awkward fiilis, jos halaan niitä tai ne halaa mua, lukuunottamatta poikaystävää ja perhettä.
Haluisin ystävän, jota voisin rehellisesti sanoo parhaaksi kaveriksi, ja että mä olisin sen paras kaveri kans. On vaan muutama ihminen, joita oon voinu joskus sanoa parhaaksi kaveriksi. Mutta jostain syystä se ystävyys on aina loppunu, enkä oikeestaan tiedä miks, onks vika ollu mussa ittessäni? Vai onko se toinen vaan löytäny "paremman" kaverin.

Muistan kun ala-asteelle, taisin olla viidennellä luokalla, mulla oli paras kaveri. Me oltiin yhessä joka päivä, koulussa ja koulun jälkeen, meil oli tosi hauskaa ja oltiin samankaltaisia ihmisiä. Ja kerran koulussa välitunnilla tyttöporukalla juteltiin, ja multa kysyttiin kuka mun paras kaveri on, ja vastasin tän mun kaverin nimen, josta pystyin sanomaan, että se on mun paras kaveri. Siltä kysyttiin samaa ja se sano jonkun toisen nimen. Se sattu. Muistan ton hetken vieläki niin elävästi, vaikka siit on melkein 10 vuotta! Veikkaan et sen takia meiän ystävyys hiipu pikkuhiljaa pois.

Tää aihe on tärkee mulle tällä hetkellä, koska oon edellisen parisuhteen päätyttyä huomannu, ettei mulla oo montaakaan kaveria enää jäljellä. Kolme oikeestaan, mutta yks muutti toiselle puolelle Suomee, ja toista nään noin kerran kuussa, ja ei jutella edes Facebookissa kovin usein. Kolmatta nään aika tasasin aikavälein useemmin, mutta meilläkin saattaa mennä helposti kuukausikin ettei nähdä, jos kumpikaan ei pyydä toista jne.
Ja tosiaan tän eron jälkeen, yhteydenpito kaikkiin muihin kavereihin jäi, mä en pitäny niihin yhteyttä, eikä ne pitäny muhun. Mulla on arvaukseni, että musta puhutaan pahaa selän takana, koska joskus erot on aika häijyjä, ja tää oli yks niistä.
Lueskelin vanhoja omia status-päivityksiä viime viikolla, ja bongasin sieltä kommenteista yhen kaverin, ja huomasin, ettei se olekkaan enää mun Facebook-kaveri, joten kysyin että miks näin on. Vastaukseksi sain, että mun ja exän eron jälkeen hän alkoi hengailemaan enemmän exäni kanssa, ja ei halunnut lueskella mun profiilista asioita ja ettei pitänyt kuinka mä olin hoitanut tilanteen. Olin töissä, kun tän viestin luin, joten itseni tuntien olisi pitäny arvata että repeen itkuun, joten pomo lähetti mut kotiin.
Vasta sen jälkeen oon kunnolla tajunnut, että kuinka yksin mä nykyään oon, herään aamulla, meen töihin, tuun kotiin, nukun, herään, meen töihin and so it goes round and round.
On mulle sanottu, että ei ne ollu mun todellisia kavereita, koska ne on varmaan jo unohtanu mut, ehkä ei ollut sitten...

Eräs päivä viime viikolla olin töissä ja tuli yhtäkkiä tosi pirtee olo ja halusin tehä jotain kivaa. Soitin sit tälle mun hyvälle kaverille ja kysyin lähtiskö se mun kaa vaik parille bisselle johonki. Sen poikaystävä oli lomilla ja halus olla sen kanssa. Ymmärrän tän täysin, ei siinä mitään! Sit se sano "pyydä mukaan... öö..." ja seki tais tajuta, ettei mulla ole yksinkertaisesti muita, joita pyytää. Rupesin säälii itteeni, huoh.

Monet ihmiset varmasti ajattelee, ettei asia oo niin paha, mut mua se vaan sortaa koko ajan. Oon tosi seurallinen ihminen, mut en jaksais olla koko ajan yksin, tää on suoraan sanottuna perseestä! Ja tällä hetkellä oon töissä paljon, nii en jaksa / ehdi ettiä uusia kavereitakaan, joten toisaalta tää postaus on ihan turha, koska mä voisin tehä asialle jotain, enkä vaan valittaa siitä. Mut halusin silti nyt kumminki jaella ajatuksiani tästä aiheesta.
Toivottavasti mäki saan joskus sen kauan kaivatun parhaan kaverin.

- Riika