Kevätmasennus

Kuten melkeinpä joka vuosi, joudun kärsimään jonkin asteisesta kevätmasennuksesta tai -väsymyksestä. Surukseni oon taas huomannu, että se alkaa pikkuhiljaa hiipimään taas pilaamaan mun kevään. Yleisempäähän se on kärsiä mielestäni syysmasennuksesta, mutta jostain syystä mulle se tulee keväisin.
Mulla se ilmenee samalla tavalla kuin varmasti monella muullakin, itken ilman syytä (tosin sitä teen muutenkin aika usein masennusta tai ei) ja muutenkin itkettää melkeinpä koko ajan. Oon ihan älyttömän väsynyt, mutta nukun huonosti, en jaksa tehdä mitään, en jaksa keskittyä mihinkään. Pienetkin vastoinkäymiset saa raivon partaalle ja varsinkin isommat vastoinkäymiset vaan tiputtaa mua alemmas, joita tässä nyt on ollut jo muutama.
Tääkin koko päivä meni koneella tekemässä ei mitään ja sängyssä maaten vedellen päikkäreitä tai muuten vaan makaamassa ja itkemässä. Sain jopa kaks työhaastattelua, mutta eipä se paljon mua ilostuttanut.
Tietenkin tästä johtuen bloggaaminenkin on jäänyt vähän vähäiseksi, koska en yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa ja päädyn vaan lisäilemään kuvia ja se on siinä jippii! Tämäkin postaus on kirjoitettu puoliksi pakottamalla, että saatais ees jotain sisältöä tänne. Mutta uskoisin, että jokaiselle bloggaajalle tulee joskus samanlaisia kausia kun ei keksi bloggaamisen aihetta tai ei vaan jaksa. Eiköhän mullekkin kohta tule into takaisin. Toivottavasti...

Kevätmasennuksen auttamiseksi kotikonstein olis tarkoitus liikkua säännöllisesti, nukkua paljon ja syödä terveellisesti, eli yksinkertaisesti terveelliset elämäntavat. Niitä mä en nimenomaa nyt just jaksais, tekis mieli kaivautua lakanoiden väliin jäätelötötsän kanssa ja odottaa että se menee ohi.
Oon koko tän vuoden tähän asti (paria poikkeusta lukuunottamatta) noudattanutkin terveellisiä elämäntapoja, oon käyny heti herättyä lenkillä ja salilla monta kertaa viikossa. Eilen menin nukkumaan ja päätin, että aamulla kun herään niin menen varmasti aamulenkille ja päivällä käyn ostamassa taas kuukauden salikortin. Kävinkö? No en. Perkele. Kai se pitäs vaan ottaa itteään niskasta kiinni, mutta kun EI VAAN JAKSA!

Syyt siihen, etten valmistunut ajoissa oli parin vuoden takainen ja viime vuoden kevätmasennus. Pari vuotta sitten mun oli tarkotus suorittaa lounas-työharjoittelua eräässä tosi hienossa ravintolassa Espoossa! Mulla oli siellä tosi kiva pomo ja muutenkin kivat työkaverit. Mutta masennus pilasit senkin mahdollisuuden multa. Olin siellä reilun viikon yhteensä, vaikka piti olla kymmenen viikkoa. Jokainen päivä meni siinä, että yritin pidätellä itkua enkä jaksanut keskittyä oppimiseen. Sitten yks päivä purskahdinkin siellä semmoseen itkuun, että keittiömestari soitti mun opettajalle ja se lähetti kuraattorille joka totesi, että mulla on lievä masennus. Jätin sen työharjottelun kesken enkä enää tehnyt mitään muutakaan. Valehtelin vanhemmille koko sen ajan, että olen töissä vaikka en ollut, ja se surettaa mua vieläkin, mutta en halunnut / voinut ilmottaa kellekkään että mulla on masennus, se tuntu jotenkin ylitsepääsemättömältä, jos olisin jollekkin kertonut olevani niinkin "heikko".
Tästä vuotta myöhemmin, kun piti mennä viimeiseen työharjoitteluun ennen valmistumista, sama homma. En edes saanut työharjoittelu-paikkaa, koska en ees viittinyt ettiä.

Joka vuosi kumminkin masennus on menny ohi. Jossain vaiheessa. Toivottavasti ei kestä tänä vuonna pitkään, koska olis kiva iloitakin joistain asioista.
Poikaystäväkin tossa sanoi, että outoa, koska eikös ihmiset yleensä masennu syksyisin, kun tulee pimeämpää ja päivät lyhenee. Niinpä, niinhän sitä luulis. Oon miettiny monta kertaa mikä helvetti siinä on, kun mä masennun kun päivät alkaa pitenemään ja tulee vaan valoisampaa. Ja mua ilostuttaa kumminkin joka vuosi se, että kohta on taas kesä ja jopa pienet asiat, kuten ensimmäisten kukkien ja lintujen näkeminen on ihanaa, ne ei auta mua masennuksen ylitsepääsemisessä.
Kai se on vaan sinniteltävä vielä vähän aikaa ja toivoa, että tää menee nopeesti ohi.